Pk-jälki (PaJä)
Mitä jälkikoira tekee?
Suomen Palveluskoiraliitto kuvaa jälkikoiraa näin:
"Jälkikoiran on etsittävä ihmisen tekemä jälki ja seurattava sitä oikeaan suuntaan siitä poikkeamatta. Koiran on löydettävä jäljelle jätetyt kuusi esinettä, jotka ohjaaja ottaa mukaansa. Jäljen pituus on 500-1500 metriä kilpailuluokasta riippuen. Aika on rajallinen. Koira jäljestää ohjaajansa edessä jälkivaljaissa, joihin on kiinnitetty vähintään 10 metriä pitkä jälkinaru."
Jälki kulkee erilaisissa maastoissa ja siinä on vaikeusasteiltaan erilaisia kulmia. Ohjaajalla ei ole tietoa siitä missä jälki kulkee. Hänen täytyy luottaa koiraansa koko ajan. Jos koulutus on sujunut hyvin, tämä ei tuota ongelmia.
Mikä on jälki?
Kun astumme maahan osa kasveista katkeaa painomme alla. Kenkämme kuluvat ja pieni osa niiden valmistusaineesta jää maassa oleviin jalanjälkiimme. Lisäksi ihmisestä putoaa tuhansia ihosoluja minuutissa. Yhdessä nämä tekijät muodostavat jäljen koiralle. Koira havaitsee eron tällaisten tallattujen ja tallaamattomien pintojen välillä. Kosketut alueet luovuttavat tuoksua - jäljelle jääneitä molekyylejä. Mikäli jälki on tuore, jää myös hajumme ilmaan joksikin aikaa, riippuen säästä ja tuulesta. Tämä on eräänlainen tuoksutunneli koiralle.
Milloin voidaan aloittaa?
Koulutuksen voi aloittaa jo pennun kanssa (12 viikkoisena), mutta milloinkaan ei ole liian myöhäistä.
Kuinka usein voi harjoitella?
Tämä on aina koirakohtaista, mutta jopa kaksikin kertaa päivässä, jos ohjaajalla riittää innostusta... Koiralle jäljestys on luonnollinen asia, joka rasittaa ja väsyttää koiraa "oikealla tavalla", stressaamatta koiraa.
Mitä ovat jälkiesineet:
Jäljentekijä kantaa esineitä (puisia keppejä) kädessään tehdessään jälkeä ja asettaa ne jäljen keskelle tasaisin välimatkoin koko matkalle. Esineet haisevat tämän vuoksi ihmiselle ja eroavat siten muista maassa olevista kepeistä. Koiran pitää ilmaista esineet ohjaajalle: pysähtymällä esineen viereen tai nostamalla esineen maasta niin, että ohjaaja voi ottaa ne mukaansa.
Kurssilla harjoitellaan jäljestystä ja keppien ilmaisua alkeista lähtien. Jäljestämisestä ei tarvitse olla kokemusta. Kaikenikäiset koirat ovat tervetulleita. Kesto 5 kerta. Hinta 65e (sis.alv 23 %)

