Pentuleikkikoulu

Pentuleikkikoulu on tarkoitettu alle 4kk vanhoille pennuille. Leikkikoulussa pennut leikkivät keskenään vapaasti, mutta valvotusti. "Leikkikset" on tarkoitettu osaksi koiranpennun sosiaalistamisohjelmaa.

Suomessa koirat saavat olla erittäin vähän vapaina ja leikkiä erirotuisten ja ikäisten ystävällisten koirien kanssa. Vieraiden koirien tapaaminen nimenomaan ensimmäisten neljän kuukauden aikana on kuitenkin äärimmäisen tärkeää koiran psyykkiselle kehitykselle. Pentu, joka tapaa muita koiria vain remmissä tai saa kokemuksia aggressiivisesta käyttäytymisestä, mieltää tämän mallin ja käyttäytyy varttuessaan itse samalla tavalla.<(p>

Pienestä pitäen muiden koirien kanssa tekemisissä olleen koiran kanssa on helpompi toimia. Se ymmärtää koirien kielen ja osaa käyttää sitä itsekin tehokkaasti. Tällöin vältytään aggressiivisuusongelmilta.

Pentuleikkikoulun yksi kerta kestää puoli tuntia. Kerta maksetaan aina käteisellä joka kerran alussa. Ilmoittautumiseksi riittää tekstiviesti tai sähköposti edellisenä päivänä. Kerro ilmoittautumisessasi minkä rotuinen pentu on kyseessä. Suuret ja pienet pennut leikkivät omissa ryhmissään vahinkojen ja tapaturmien välttämiseksi. Yhden pentuleikkikoulun kerta on 5e. Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautunutta.

Kurssille ei ole iän(alle 4kk) lisäksi muita pääsyvaatimuksia.

Leikkikouluun kannattaa tulla, vaikka olisitte mukana jollain toisella pentukurssilla (tai koirakontrollin Pentukoulu 1:llä), vahvistamaan pennun sosiaalisten taitojen opiskelua.