Pentukoulu 2
Pentukoulu 2 on tarkoitettu Pentukoulu 1:n käyneille (tai vastaava kurssi) 5-12 kk ikäisille koirille. Kurssilla syvennetään taitoja opituista perusasioista ja tehdään jo vaativampia, malttia ja keskittymistä parantavia harjoituksia. Pikkupennuista on kasvanut jo nuoria aikuisia ja sosiaalistamisikä on mennyt menojaan. Koira tarvitsee nyt ensisijaisesti perustottelevaisuusharjoituksia jotta arki sujuisi ilman erimielisyyksiä. Kurssin tavoitteena on opettaa ohjaajat kouluttamaan nuoria koiriaan haluamaansa suuntaan jotta ongelmakäytökseltä vältyttäisiin.
Puolen vuoden jälkeen koira alkaa pikkuhiljaa aikuistua. Se tuo monella tapaa omat haasteensa koiran koulutukseen. Koira alkaa kiinnostua vastakkaisen sukupuolen edustajista, mittaa lauman johtajuutta ja alkaa suhtautua asioihin vakavammin. Vuoden ikäinen koira on vilkkaimmillaan ja tarvitsee hurjasti oikeanlaista tekemistä. Tämä on se ikä kun vaikeuksia alkaa ensimmäisen kerran ilmetä. Siksi kurssilla käsitellään myös ongelmakäytöksen ehkäisemistä sekä jo syntyneiden ongelmien poistamista.
Kurssi parantaa ohjaajan ja koiran välistä suhdetta, sekä kontaktia. Opit ymmärtämään koiraasi paremmin; mitkä asiat vaikuttavat sen käyttäytymiseen, kuinka koira oppii ja miten se saadaan nopeimmin oppimaan ja toimimaan halutulla tavalla.
Tulet huomaamaan kuinka hauskaa ja helppoa koiran kouluttaminen hyville tavoille on!
Pääsyvaatimuksena kurssille 5-12kk ikä sekä helppojen perusasioiden hallinta. Kurssin hinta 120e (sis. alv 23 %) sisältää luennon "koiran oppiminen" 2h, viisi koulutuskertaa ja kattavan kurssimateriaalin. Kurssille otetaan 4-7koiraa.
Seuraava alkava Pentukoulu 2 ja ilmoittautuminen

