Minä ja mun lauma
Olen 86-syntynyt oululaistyttö, joka lähti koiranomiopintojen ja vähän miehenkin perässä turkulaistumaan pariksi vuodeksi. Muutin Turkuun tammikuussa 2007, jolloin myös opiskeluni koirien maailmaan alkoivat. Valmistuin 30.4.2008 koiranomiksi erinomaisin arvosanoin. Koirakontrolli perustettiin karkauspäivänä 29.2.2008. Koska kosiminen ei ollut ajnkohtaista, niin jotain hullua piti keksiä :)
Pyrin kehittämään yritystäni pikkuhiljaa. Tuotekehittely on jatkuvasti käynnissä ja lisää valikoimaa tulee koko ajan niin kursseihin kuin jälleenmyyntituotteisiinkin. Laajennussuunnitelmia on suurempien tilojen osalta. Jossain vaiheessa sopivien tilojen löydyttyä myös pieneläinhoitola ja oma talli hevosineen ovat haaveissa.
Takana on yo- tutkinto ja muutama vuosi jos jonkinmoista hanttihommaa. Jossain vaiheessa haaveilin eläinlääkärin ammatista, ja hevostaloudenyrittäjyysopinnoista, mutta satuin juuri silloin löytämään koiranomi-tutkinnon ja ne suunnitelmat jäätyivät ainakin toistaiseksi. Harrastuksiini kuuluu koirien lisäksi pääasiassa kuntosalilla rehkiminen, hevostelu ja vaellus.

Lauman pienimmät jäsenet ovat: Lyhytkarvainenmäyräkoira Mimin Ädel ”Risu” s. 7.4.2006 ja Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Albert ”Raiski” s. 9.2.2004. Heidän kanssa harrastetaan tokoa, MeJää, agilitya ja temppuilua. Lisäksi Risun kanssa käydään luolilla ja Raiskin kanssa treenataan koiratanssia.
Laumaamme liittyi uusi bordercollieneito Eyespy Jewel "Lu" . Lu on lupaava koira niin agilityssa tokossa kuin pk lajeissakin. Meistä varmasti kuulette :)
Kiinnostus kurssien pitoon ja ongelmakoirien koulutukseen lähti liikkeelle kun kävin Raiskin kanssa Koiraterapeutin vastaanotolla ja myöhemmin hänen kursseillaan. Sain suomi-koira-suomi sanaston alkeet ja aloin hahmottaa maailmaa koirien näkökulmasta. Raiski on opettanut minulle paljon koirien kieltä ja oppimista sekä osoittanut minulle motivoinnin ja johdonmukaisuuden tärkeyden. Työssä yhdistyvät minulle tärkeimmät asiat eli ihmiset, eläimet ja niiden yhteistyön ja –ymmärryksen hiominen, sekä tietysti oikeudenmukainen koiran käsittely.

