Arkikäytös 2
Arkikäytös 2 on tarkoitettu Arkikäytös 1:n tai Pentukoulu 1:n (tai vastaava kurssi muualla) käyneille, yli 12kk ikäisille koirille. Kurssilla syvennetään taitoja opituista perusasioista ja tehdään jo vaativampia harjoituksia. Koira tarvitsee nyt ensisijaisesti perustottelevaisuusharjoituksia jotta arki sujuisi mutkitta. Kurssin tavoitteena on opettaa ohjaajat kouluttamaan koiriaan haluamaansa suuntaan, ehkäistä ongelmakäytöstä sekä hioa pois jo orastavia huonoja tapoja. Kurssi sopii myös kokeneemmalle kouluttajalle kotona opetetun perustottelevaisuuden tueksi.
Kaikilla koiranomistajilla on tavoitteena kouluttaa koira joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa, ja jonka kanssa on hauskaa puuhailla. Harvoin näemme kuitenkaan itse tekemiämme virheitä ja silloin koulutus ei toimi.
Kurssin harjoitukset ovat suunniteltu etenemään johdonmukaisesti. Koiran maltti ja tottelevaisuus myös häirittynä parantuvat. Kurssille on lisätty yleisön pyynnöstä "oikeita arjen haasteita" vastaavia harjoituksia kuten ovikelloon reagointi ja ohittaminen.
Jos koirasi on vaarallinen ympäristölleen, muille koirille, omistajille tai kouluttajalle, tämä kurssi ei ole oikea paikka aloittaa koulutusta. Ota silloin yhteyttä ongelmakoiravastaanoton merkeissä.
Kurssin hinta 120e (sis. alv 23 %) sisältää luennon "Koiran elekieli ja rauhoittavat signaalit"2h, 5 koulutuskertaa sekä kattava kurssimateriaali. Kurssille otetaan 4-7 koiraa.
Seuraava alkava Arkikäytös 2 ja ilmoittautuminen

